Uusivuosi | Uudenvuodenpäivä 2020

By |

Vuoden ensimmäinen pyhäpäivä on aina Uudenvuodenpäivä 1.1. Vuonna 2020 Uudenvuodenpäivä osuu viikolle, eli se on niin sanottu arkipyhä. Uudenvuodenpäivä on keskiviikkona 1.1.2020.

Vuoden 2019 viimeinen päivä on tiistai 31.12, tätä päivää kutsutaan myös uudenvuodenaatoksi. Koska uudenvuodenaatto ei ole Suomessa pyhäpäivä on monella silloin normaali tai normaalia lyhyempi työpäivä.

Kauppojen aukiolo

Monet kaupat noudattavat poikkeuksellisia aukioloaikoja uudenvuodenaattona(tiistaina 31.12) ja Uudenvuodenpäivänä(keskiviikkona 1.1). Useimmat kaupat palvelevat uudenvuodenaattona normaalia lyhyemmän ajan ja monet erikoisliikkeet saattavat olla suljettuna kokonaan. Esimerkiksi Alko ja kauppakeskus Jumbo ovat avoinna silloin kello 9-18. Uudenvuodenpäivänä suurin osa kaupoista on suljettuna, pieni osa ruokakaupoista on avoinna normaalista poikkeavin aukioloajoin.

Mahdollisuus pitkiin vapaisiin

Joulun juhlapyhien ja Uudenvuodenpäivän väliin mahtuu kolme normaalia arkipäivää, ottamalla ne vapaaksi voi niistä yhdessä muodostaa yhteensä 9 päivän pituisen vapaan. Ottamalla vielä jouluaattoa edeltavän maanantain(23.12) vapaaksi on mahdollisuus pidentää vapaata vielä entisestään 12 päivän pituiseksi. Jos aikoo lähteä talvea pakoon lämpimään tai ottaa vastaan alkavaa vuotta lasketellen on varaukset syytä tehdä ajoissa, koska hinnat saattavat nousta ja suosituimmat kohteet myydään loppuun nopeasti.